20.12.2008

Tee tahdostasi kilpailuetu yrityksellesi

Suomalaiset ovat ostajina lampaita. He tilaavat tasan sitä, mitä on tarjolla. He eivät osaa kysellä muun perään. Kun yrittäjät rakentavat tarjotansa sen pohjalle, mitä he kuvittelevat asiakkaiden haluavan lopputulos on taattu. Tasasen tylsä tarjonta, joka jättää kaikki kylmäksi.
Ei kukaan ole koskaan pyytänyt mitään muuta! Asiakkaat eivät siis halua muuta.
Sain tästä oivan esimerkin hiusten leikkuun yhteydessä. Jutustelimme niitä näitä parturin kanssa ja lopulta kävi ilmi, että hän haluaisi päästä toteuttamaan itseään ja kokeilemaan mitä erilaisimpia hiustyyliejä asiakkaillaan. Vaan eipä toteuttanut.
Hiustyylini pysyy samana vuodesta toiseen. Jos pyydän parturiani ehdottamaan jotakin uutta ja ihmeellistä, saan joko murhaavan katseen tai parturi laukaisee suustaan ensimmäisen hiustyylin, joka hänelle tulee mieleen. Maksaisin ilomielin enemmän parturille, joka yhdessä kanssani visioisi mitä erilaisimpia tyylejä ja toteuttaisi sitten hyväksymäni ehdotuksen.
Parturi ei uskaltanut tehdä sitä mitä tahtoi, enkä minä saa sellaista palvelua, jota tahdon. Vaikka parturini ja minun toiveeni kohtaisivat!

Näin ennakkoluuloinen ja riskinottokyvytön yrittäjä myy päivästä toiseen samaa palvelua kuin kaikki muut. Jos hän uskaltaisi tehdä kuten haluaa, hän erottuisi massasta ja saisi ainakin tästä asiakkaan saman tien.

Yrittäjä: jos olet ryhtynyt ammattiisi, jotta saisit enemmän irti työstäsi, tee niin! Ryhdyit yrittäjäksi, koska halusit tehdä mitä haluat. Kun teet niin, se tuntuu paitsi sinun tyytyväisyydessä myös tuloksessa! Tee tahdostasi kilpailuetusi. Tahtosi nimittäin pysyy uniikkina ja mukautuu maailman muutoksiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti